Pin up
-tyttöjä, lentäjäsankareita ja maistuvaa olutta! Akaalainen Hopping Brewsters
haluaa tuoda käsityöläisoluet koko kansan huulille ja tehdä sen tyylillä.
Viisasten juomain haastattelussa panimoyrittäjä
Kimmo Kyllönen kertoo alan näkymistä ja olutkulttuurin murroksesta.
Tänne se tulee! Kimmo Kyllönen haluaa tehdä Akaanportin yrittäjätaloon rakennettavasta panimosta matkailijoiden näyteikkunan käsityöläisoluen maailmaan. |
Kasvuvaihde silmään
Muun muassa historiaa
ja arkeologiaa opiskellut Kimmo Kyllönen päätyi panimoalalle harrastuksen
kautta. 1990-luvun alussa olutmaailman erikoisuuksista kiinnostunutta
kaveriporukkaa voitaisiin näin jälkikäteen pitää Valkeakosken ensimmäisinä
oluthipstereinä. Kyllönen kavereineen maisteli uteliaasti silloin niin kovin
rajallista tuontiolutvalikoimaa ja kokeili taitojaan myös kotioluiden saralla.
Pari vuosikymmentä myöhemmin museoalaan kyllästynyt oluen ystävä alkoi hakea
uralleen uuttaa suuntaa. Koska pystyssä oli jo kotipanimon raaka-aineisiin ja
laitteisiin erikoistunut nettikauppa Brewcat Oy, ei siirtyminen oman panimon
pyörittämiseen tuntunut hypyltä tyhjyyteen:
”Pystyttiin
minimoimaan hävikkejä ja kustannuksia sillä, että kaksi firmaa tekee sisäkkäin
tiivistä yhteistyötä.”
Hopping
Brewstersin kaksi ensimmäistä toimintavuotta tulivat tänä keväänä täyteen.
Yritys on voimakkaassa kasvussa: 100 000 euron investoinnin avulla
tuotanto siirretään porrastetusti Kylmäkoskelta Toijalaan, vastaremontoituihin
tiloihin Akaanportin yritystaloon. Samalla kapasiteetti moninkertaistuu niin,
että panimon on mahdollista pitää yllä puolen miljoonan litran vuositahtia.
Sijainti
Tampere-Helsinki -moottoritien varressa ja ABC:n vieressä avaa mahdollisuuksia
paitsi toimivan logistiikan, myös matkailijavirtojen hyödyntämiseen. Uudesta Hopping
Brewstersin panimosta onkin tarkoitus rakentaa matkailuvetonaula, jonka kautta
ihmiset pääsevät tutustumaan oluen maailmaan sekä makujen että
tuotantoprosessien kautta. Suunnitelmissa on deli-henkisen myymälän avaaminen.
Kyllönen maalaa kuvaa kaupasta, josta asiakkaat voisivat ostaa korillisen
paikallisten tuottajien herkkuja sekä niihin sopivia oluita ja samalla
kurkistaa panimon puolelle.
Panimoa ei voi harrastaa
Käsityöolutmarkkinoille
on kova tunku, viimeisimpien tietojen mukaan nyt liikutaan 70 panimon
hujakoilla. Kyllösen mukaan alan suurimpia vahvuuksia on hyvä yhteishenki:
”Minun on
hirveän vaikea nähdä pienpanimoita kehäkilpailijoina keskenään; se on enemmänkin
sellainen veljeskunta. Se on niin pieni ja erikoinen ala Suomessa, että kaikki
tuntevat toisensa. Harva siellä lähtee nokittelemaan toisia tai ajattelee, että
muut pitäisi kammeta markkinoilta pois. Kyllä se on enemmän sellaista hyvän
mielen tekemistä ja siinä toivoo kaikille muillekin hyvää.”
Vaikka henki
onkin kohdallaan, uusilla yrittäjillä ei aina ole realistista kuvaa siitä, mitä
pienpanimoiden arki on siinä vaiheessa, kun mittakaava kasvaa kotikellaria
suuremmaksi. Kyllönen antaakin tulijoille ystävällisen neuvon:
”Panimoa on
turha lähteä harrastamaan, sillä se on ihan täysipäiväinen työ yhdelle tai
useammalle henkilölle. Se on oikeasti raskasta ja kovaa työtä. Mikäs siinä, jos
siitä tykkää.”
Jos omiin
laitteisiin ja tiloihin ei halua satsata omaisuutta ja pankkilainaa, on
olemassa toinenkin lähestymistapa. Hopping Brewsters teki taannoin yhteistyöoluen
tässäkin blogissa haastateltujen Brewcatsien kanssa ja molemmille osapuolille
jäi hyvä maku suuhun. Kyllönen suhtautuukin lähtökohtaisen positiivisesti ”mustalaispanimoihin”,
jotka hyödyntävät oluissaan muiden panimoiden tietotaitoa ja vajaakäytöllä
olevaa kapasiteettia:
”Niin kauan
kun kapasiteettia on jonkin verran tarjolla ja se yhteistyö on mukavaa, niin
silloin sitä on paljon kivempi tehdä. Brewcatsien kanssa on kyllä ollut tosi
kivaa ja ainakin meidän puolelta jatketaan tosi mielellään yhteistyötä. Mukavaa
porukkaa!”
Suomessa
vaikeaa ei siis ole oluen tekeminen. Todellinen pullonkaula löytyy ainakin
toistaiseksi jakelun puolelta: yli 4,7-prosenttiset oluet täytyy myydä Alkon tai
ravintolan kautta, mutta Alko ottaa kovan katteen, mikä ei tee pullo-oluen
hinnoittelusta kovin houkuttelevaa kuluttajalle eikä panimolle. Myös
ravintolamyynnissä on omat vaikeutensa:
”Jos suurin
osa panimoista haluaa tehdä baaripuolelle kegitavaraa (hanaolutta), niin Suomen
baarit ovat aika nopeasti tukossa. Ravintola-alallakaan ei mikään kulta-aika
ole tällä hetkellä menossa, sieltä tippuu väkeä koko ajan.”
Panimon oma
vähittäiskauppa puolestaan rajoittuu maitokauppavahvuisiin oluisiin, ja
niidenkin kauppaamiseen suoraan asiakkaille täytyy hankkia erilliset luvat. Kyllönen
näkee tänä keväänä vilautetun panimoiden ulosmyyntioikeuden järkevänä
ratkaisuna alan kannalta:
”Jos lainsäädäntö
muuttuisi niin, että saataisiin suoraan ulosmyyntioikeudet, niin se olisi mielestäni
oikein hyvä edistysaskel. Se pitäisi panimot hengissä ja toisi työllisyyttä ja
verorahoja.”
Hyvä olut kuuluu kaikille
Panimoyrittäjänä
ja hyvän oluen ystävänä Kyllösen tavoitteena on mallasjuomien arvostuksen
nostaminen. Hän toivoo, että oluella olisi samanlainen asema kuin viinillä salonkikelpoisena
ruoka- ja seurustelujuomana. Kehitys onkin jo hyvässä vauhdissa, mutta sitä
hillitsee tietty leimautumisen pelko: tavallinen kuluttaja ei halua mieltää
itseään oluthipsteriksi, joka istuu lasi kädessä kirjoittamassa muistiinpanoja.
Se tuntuu vieraalta.
Teknologia, tuotteiden
aikaisempaa parempi saatavuus ja yleinen ilmapiirin muutos ovat auttaneet rikkomaan
kuvaa erikoisoluiden erityisasemasta. Kyllönen kannustaakin kaikkia kokeilemaan
oluita ennakkoluulottomasti ja etsimään uusia elämyksiä:
”Jokainen
kuluttaja voi löytää sen oman olutmakunsa ja lähteä rohkeasti
seikkailemaan. Itselläni yksi lähtökohtainen ajatus on, että olut on seikkailu
makujen maailmaan. Ei sellainen, josta automaattisesti tykkää, mutta joka
tarjoaa jotain erilaista ja antaa vaihtoehtoja. Oluen kulutus voi näin
suuntautua enemmän makujen kuin humalatilan metsästämiseen.”
Keskustelu
alkoholilainsäädännön keventämisestä ja normien purkamisesta on vellonut
vilkkaana jo pitkään. Kyllösen mielestä välillä keskitytään liikaa siihen, että
Suomesta ei saa halpaa kaljaa, vaan sitä pitää lähteä hakemaan Virosta. Tästä
ajattelumallista pitäisi päästä ulos ja keskittyä muuttamaan suomalaista ruoka-
ja juomakulttuuria terveemmälle pohjalle:
”Tavoitteenani
on nostaa oluen yleistä statusta ja arvostusta. Avain siihen on juomakulttuurin
muuttaminen, ei tappeleminen siitä, onko meillä tyhmät säännöt vai ei. Jos
lähtökohtaisesti ihmiset oppivat nautiskelemaan hienoista juomista fiksummin,
tähdäten enemmän siihen makujen matkaan, niin sitä kautta se muutos saadaan
aikaisemmin. Sitä kautta se lainsäädäntökin tulee aikanaan muuttumaan, kun
huomataan, että suomalaisen ainoa syy ottaa olutta ei ole saada siitä päänsä
turvoksiin, vaan jotain aivan muuta.”
Hopping Brewsters
haluaa tuoda pienpanimotuotteet nimenomaan tavallisten kuluttajien ulottuville.
Vappuna panimo lanseerasi Helsingin Rautatientorilla käsityöläisoluiden konttibaarin.
Konsepti sai erinomaisen vastaanoton ja kesän mittaan konttibaari kiertää
erilaisissa tapahtumissa tarjoten vaihtoehdon bulkkilagerille. Kyllönen pitää tätä
tärkeänä pelinavauksena:
”Pääsimme
mukaan sellaiseen tapahtumaan, jossa kukaan ei ole normaalisti tottunut
näkemään tämäntyyppisiä oluita. Nyt puhutaan festareista, joissa normaalisti
juodaan sitä perussiideriä, lonkeroa ja lageria; me päästiin mukaan ihan
täydellä patteristolla käsityöolutta. Nyt ollaan asian ytimessä: hyvä olut kuuluu kaikille.”
Kommentit
Lähetä kommentti