”Juhlat, perinteet, lähituotanto, yhteisöllisyys, maltaisuus, voimakkuus, tuoreus, maukkaus.” Nämä tulevat sahdista ensin mieleen tietokirjailija Johannes Silvennoiselle, joka yhdessä Hannu Nikulaisen ja Mika Laitisen kanssa on kirjoittanut suomalaisesta perinnejuomasta kirjan Sahti – elävä muinaisolut. Teos tarkastelee aihetta laajasti, muun muassa sahdin sukulaisjuomien, ruoka- ja tapakulttuurin, yksityiskohtaisten valmistusohjeiden sekä kaupallisen tuotannon näkökulmista. Tarkoituksena oli sekä dokumentoida sahtikulttuuria perusteellisesti että siirtää tietotaitoa alan uusille harrastajille.
Tietokirjailija ja hyvän oluen ystävä Johannes Silvennoinen haluaa rohkaista kotiolutharrastajia kokeilemaan myös sahdin tekoa. |
Sahti on kuin kala
Olut
itsessään on kirjoitustaitoakin iäkkäämpi keksintö ja viimeistään
viikinkiajalla on Pohjois-Euroopassa ollut kaikki edellytykset valmistaa
katajaoluita. Tähän juomaperheeseen kuuluu myös suomalainen sahti, yhdessä virolaisen
koduõlun, ruotsalaisen gotlandsdrickan, norjalaisen maltølin ja liettualaisen
kaimiškaksen kanssa. Yhtäläisyyksiä katajaoluiden kesken löytyy paljon, mutta
kullakin on omat vakiintuneet tekotapansa ja raaka-aineensa, jotka hieman
poikkeavat muista.
Vaikka sahti
onkin oluttyylinä yli tuhat vuotta vanha, kuuluu itse juoman olla tuoretta. Alkukantaiset valmistusmenetelmät, muun muassa vierteen keittämättä jättäminen, ovat tyypillisiä sahdille ja sen sukulaisjuomille. Tietokirjailija Johannes
Silvennoinen perustelee tätä myös makuasioilla:
”Vierteen keittämättä jättäminen tuottaa sahtiin robustista
makua, tuhtia viljaisuutta ja tekee sen suutuntumasta paksumman. Toisaalta se
heikentää juoman säilyvyyttä, minkä vuoksi Itämeren alueen muinaisoluet ovat
parhaimmillaan tuoreina nautittuina.”
Sahdin
säilyvyyttä on yritetty parantaa ja esimerkiksi Pyynikin käsityöläispanimo on
tuonut aikaisempina vuosina markkinoille mahdollisimman pitkään huoneenlämmössä säilyvää
pullosahtia. Tarkoituksena on ollut saada herkästi pilaantuva muinaisolut
useampien kuluttajien tuoppiin. Samalla on kuitenkin jouduttu keittämään vierrettä
bakteerien tappamiseksi ja lisäämään juomaan tuntuvasti humalaa.
Vaikka Silvennoinen ymmärtää hyvin pyynikkiläisten pyrkimyksen löytää kompromissi perinteen ja säilyvyyden välille, ei reipas humalointi hänen mukaansa edusta maalaissahtiperinnettä puhtaimmillaan:
Vaikka Silvennoinen ymmärtää hyvin pyynikkiläisten pyrkimyksen löytää kompromissi perinteen ja säilyvyyden välille, ei reipas humalointi hänen mukaansa edusta maalaissahtiperinnettä puhtaimmillaan:
”Niissäkin saatetaan humalaa käyttää, mutta vain hyvin pieninä määrinä ja useimmiten
aromeiltaan mietoja kotimaisia lajikkeita. Lisäksi sahti on perinteisesti
valmistettu juhlia varten, eikä sen ole ollut tarkoituskaan säilyä niiden yli.
Sahti on kuin juuri ongittu kala, joka ei säilyttämällä parane.”
Riittejä, ruokaa ja raksavälineitä
Sahti on
vuosisatoja kuulunut oleellisena osana sahtialueen yhteisöjen elämään. Sillä on
juhlistettu siirtymäriittejä, herkuteltu pitopöydissä ja maksettu palkkaa
työstä. Sahtia on perinteisesti tehty jotain tiettyä tapahtumaa varten,
juhlijoita ajatellen. Sahtia on juotu ristiäisissä, hautajaisissa ja kaikissa
kokoontumisissa näiden välillä.
Perinteisesti sahti kuuluu etenkin häihin. Alkoholi ei saa sahdissa maistua, sen sijaan sille on leimallista tietty petollisuus:
”Korkeasta alkoholiprosentista huolimatta hyvin tehty sahti on helposti
juotavaa ja pehmeän makuista. Etenkin kokemattomalle juojalle sen voima voi
tulla yllätyksenä. Kymmenenprosenttinenkin tuote voi hujahtaa kurkusta liukkaasti
alas, vaikka alkoholimäärältään se lähentelee jo viiniä,” Silvennoinen varoittelee.
Myös joulu on
hyvää aikaa muinaisoluen maisteluun. Monet joulupöydän klassikot ovat kehittyneet sahdin kanssa osana hämäläistä ruokaperinnettä. Silvennoisen mukaan voimakasmakuiset juoluruoat, kuten suolainen kinkku, etikkainen sienisalaatti, säilötyt kalat ja makeat laatikot sopivat oivasti sahdin kavereiksi; viiniin niitä voi olla vaikea yhdistää. Muita hyviä sahdin kanssa syötäviä ovat eri tavalla valmistettujen muikkuruoat, uunissa haudutetut
liha- ja juurespadat sekä vahvat juustot.
”Esimerkiksi
sinihomejuusto ja sahti on tosi kiinnostava yhdistelmä,” hehkuttaa
Silvennoinen.
Sahtia
juodaan harvoin yksin. Silvennoinen viittaa 1950-luvulla tehtyyn tutkimukseen,
jonka mukaan sahdinvalmistajienkin juomasta sahdista kaksi kolmasosaa oli muiden tekemää. Tämä selittyy juhlien lisäksi kierrolla: sahtia juodaan sen luona, jolla se on valmista.
Perinteeseen kuuluu tekosyiden keksiminen sahdintekijän luona vierailuun silloin, kun sahtierän tiedetään valmistuneen:
”Saatetaan esimerkiksi poiketa kylään ikään kuin
spontaanisti, vaikkapa lainaamaan tai palauttamaan jotain esinettä. Pian tupa
on täynnä miehiä, joille kaikille on yllättäen tullut asiaa juuri kyseiseen
taloon. Perinne näytti olevan voimissaan myös Virossa, jossa kylänmiehet
seurailivat naapuruston koduõlun valmistumista ja saapuivat kylään juuri
”oikealla” hetkellä.”
Monta tyyliä
Sahdin
valmistus ja arvostus ovat hyvissä voimissa etenkin perinteisillä
sahdintuotantoalueilla, kuuden maakunnan (Satakunta, Päijät-Häme, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Pirkanmaa, Kanta-Häme) alueelle levittyvällä niin kutsutulla sahtivyöllä.
Muuttoliikkeen mukana taito on levinnyt muuallekin Suomeen. Jo vanhojen
mestareiden sukuresepteissä makujen kirjo on laaja ja sekä alueelliset että tekijäkohtaiset erot suuria.
Niitä synnyttävät muun muassa erilaiset mallassekoitukset, hiivan määrä, käymislämpötila ja
katajan käyttö. Perinteistä kumpuavan ja suvussa kulkevan alueellisen
sahdintekotaidon rinnalle on syntynyt kotiolutharrastajien kiinnostuksen myötä aktiivista ja kokeilevaa sahtikulttuuria.
Uuden sukupolven kotipanimoissa sahtiin saatetaan suhtautua vapaammin, yhtenä oluena muiden joukossa. Tällöin laitteet ja menetelmät
ovat usein samoja kuin muussakin panemisessa, eikä tekijöillä välttämättä ole esivanhempien
hiljaista sahtitietoa. Tulokset ovat kuitenkin olleet hyviä: esimerkkinä
Silvennoinen mainitsee toissavuoden sahdin SM-kisojen hyvinkääläisen
kilpailijan, joka oli opetellut sahdinteon Internetistä ja päässyt lopulta
mitalisijoille. Oma lukunsa ovat perinnettä rikkovat kokeilut, joissa
sahdin sekaan laitetaan vähän kaikkea, muun muassa marjoja, hedelmiä ja
jenkkihumaloita. Silvennoinen ei maistamatta ammu niitä alas oluina, mutta kehottaa
kokeilijoita tekemään myös perinteisempää sahtia vaikkapa joulupöytään.
Vinkkejä aloittelijoille
Jos
suunnittelee sahdinvalmistuksen aloittamista, suosittelee Silvennoinen
lämpimästi uutta kirjaansa Sahti – elävä
muinaisolut. Sen tarkoituksena on sahtiperinteen tallennuksen ohella
siirtää taitoa myös eteenpäin. Kirjaan on koottu perinteisiä reseptejä eri
puolelta Suomea ja Viroa. Silvennoinen kannustaa uusia harrastajia kokeilemaan
sahdintekoa rohkeasti ja olemaan lannistumatta mahdollisista vastoinkäymisistä.
”Kannattaa olla kärsivällinen ja huolehtia hygieniasta. Harjoitus tekee
mestarin.”
Haastattelin Johannes Silvennoista Jyväskylän Harry’s Pubissa. Sahti on valitettavasti kausituote eikä sitä ollut tällä kertaa saatavilla. Sen sijaan henkilökunta oli reilu ja tarjosi sekä sahtimiehelle että viinabloggaajalle kulttuuritekona tuopilliset Donut Islandin ja Hiisi-panimon Ich bin ein Berner -greippigozea. Tattis! |
Kommentit
Lähetä kommentti