Mörkö nurkassa

Tietokirjailija ja toimittaja Jonna Pulkkinen on julkaissut kolme kirjaa suomalaisten kulttijuomien ja alkoholilainsäädännön historiasta. Nyt työn alla on Viinakeittokirja sekä lonkeron historiikki. Viinakirjailija löytää syyt suomalaisen alkoholikulttuurin ääri-ilmiöihin historiallisesta jatkumosta, johon kuiva maaseutu, kieltolaki ja valtion alkoholimonopoli liittyvät. Ongelmia ei hänen mukaansa ratkaista lisäsääntelyllä, vaan sillä, että ihmiset ottavat vastuun omasta alkoholinkäytöstään. ”Se että alkoholi on tämmöinen ongelma, johtuu juuri kieltolakimentaliteetista, joka Suomessa on vallinnut 1800-luvulta alkaen.”

Jallukirja 

Jonna Pulkkisen ensimmäinen kirja julkaistiin vuonna 2013, aiheena oli tuolloin Jaloviinan ja paloviinan historia. Idea Jallu-kirjasta syntyi tyttöporukan illanvieton jälkeisenä aamuna. Jallu-shotteja oli tullut nautittua yksi jos toinenkin. Yön vaiheita kerratessaan Pulkkinen hoksasi, ettei ole varmasti ainut, jolle Jaloviinaa nauttiessa aina sattuu ja tapahtuu. ”Siitä se ajatus sitten lähti ja olin kahden kuukauden päästä Rajamäen tehtaalla ihmettelemässä, että täällä sitä Jaloviinaa sitten tehdään. Se oli suhteellisen nopeaa toimintaa.”

Tiukkaa säännöstelyä vastustava Pulkkinen on saanut omakohtaista kokemusta tuulimyllyjä vastaan tappelemisesta. Jallu-kirjaa laadittaessa ongelmaksi muodostui Valvira. ”Ajattelin selvittää etukäteen, voidaanko tämä tietokirja tulkita väkevän viinan mainostamiseksi. Valvirasta ei suostuttu edes kuuntelemaan, että millaista kirjaa olen tekemässä, vaan todettiin, että et sinä voi tuollaista kirjaa kirjoittaa.” Yksi kustantaja perääntyi hankkeesta Valviran ylitarkastajan uhkailtua toimitusjohtajaa markkinaoikeudella. Kirjailijaa kehotettiin laatimaan Jallu-kirja Altian lahjakirjaksi. Pulkkinen ei innostunut ajatuksesta, koska halusi tehdä tietokirjan kaikille asiasta kiinnostuneille. Tuttu tuomari kirjoitti hänelle lausuman, jossa todettiin sananvapauden menevän näennäisten kansanterveyshaittojen edelle. Pulkkinen päätyi lopulta tekemään yhteistyötä Minerva kustannus Oy:n kanssa. ”Sieltä se kirja sitten tuli eikä kukaan ole vielä haastanut oikeuteen.”

Pulkkisen kaksi ensimmäistä kirjaa käsittelivät suomalaisia klassikkojuomia.
Ensimmäiselle oli vaikea löytää kustantajaa, koska Valvira heitteli
kapuloita rattaisiin.

Lonkeroa ja viinasoppaa 

Olympiavuonna 1952 täytyi saada nopeasti juomaa
kansainvälisille kisavieraille. Ratkaisu oli pullotettu,
pitkä juomasekoitus, Lonkero-kirjassa Pulkkinen
valottaa myös suomalaisen panimoteollisuuden historiaa.

Pulkkiselta ilmestyi tänä keväänä kieltolakia käsittelevä teos. Nyt on käynnissä kaksi kirjaprojektia, joiden tuotoksia päästään lukemaan huhtikuussa 2016: Lonkerokirja ja Viinakeittokirja. Lonkerokirja on suoraa jatkumoa Jallu- ja Kossu-kirjoille, sillä pulloon pakattu valmis juomasekoitus on supisuomalainen keksintö. Samalla kirja esittelee suomalaisen panimoteollisuuden historiaa. Toinen hanke on Viinakeittokirja, jota Pulkkinen työstää yhdessä valokuvaaja Merja Ruotsalaisen kanssa. Edellisissä kirjoissa reseptiikka jätettiin ammattilaisten vastuulle; nyt on lähdetty luomaan makumaailmaa itse, toisinaan yrityksen ja erehdyksen kautta. ”On ollut oletuksia, että tehdäänpä tästä viinasta tällaista, se varmaan toimii – ja sitten se ei toimikaan! Viimeviikon kuvauksissa yhtä soppaa väännettiin ja vasta neljäs viina ratkaisi, että tällä mennään.”

Keittokirjassa on ohjeita sekä hifistelijöille että aloitteleville kokkaajille. Makuskaala on laaja ja vaihtelee aasialaisvivahteisista virityksistä aina peruslihapataan. ”Meillä on siinä kaksi punaista lankaa: alkoholi, jota käytetään joka reseptissä, ja toisena paikalliset tuotteet niin viinassa kuin ruoissakin. Lihat tulevat paikalliselta Viskaalin tilalta ja kalat Hätälän kautta Perämerestä. Vaikka siinä on oululaiset raaka-aineet esillä, niin toivotaan että se toimisi sellaisena paikallisuuden herättäjänä myös muualla, oli se sitten Savonlinnassa, Tukholmassa tai Beirutissa.”

Kiellot kärjistävät ongelmia

Etenkin juomapuolella paikallisuus on Suomessa vielä melko tuore trendi ja erikoisuuksien kehittyminen on ollut hidasta. Syyt tähän ovat historiassa: ”Meille ei ole koskaan päässyt kehittymään kyläkapakkakulttuuria, toisin kuin sivistysmaissa. Kun on oma pikku kylä, siellä kuppilan pitäjällä on omat limoncellot, viinit tai oluet.” Tämä puolestaan on mahdollistanut sen, että eri alueiden tuotteilla on vahva brändi, josta ollaan ylpeitä. Suomessa tilanne on kuitenkin ollut toinen: kun suomalainen panimoteollisuus alkoi järjestäytyä ennen vuoden 1932 kieltolakia, jaettiin maa myynti- ja hintajärjestelyin eri panimoiden reviireiksi. ”Yksi peruste oli, että suomalainen olut joka puolella Suomea on niin kovin samanlaista.”

Suomessa alkoholia on säädelty jo 1600-luvulta lähtien. Tilanne oli huono etenkin maaseudulla, joka oli näennäisesti kuiva vuodesta 1892 aina 1960-luvun loppuun ja keskiolutlakiin saakka. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut, että viinan haitat olisi saatu kitkettyä. Juomat oli haettava kaupungista ja silloin logistiikka saneli alkoholin laadun. Saunakaljan sijaan mukaan tarttui kirkkaita, koska niitä mahtui kuormaan enemmän. Se johti siihen, että mietojen alkoholijuomien kulutus väheni ja että kaukaa haettu alkoholilasti saattoi loppua kesken. Tämä on jättänyt jälkensä suomalaiseen viinanjuontimentaliteettiin.

Edelleen tabu 

Tietokirjailija Jonna Pulkkinen pudottaisi ravintola-
juomien arvonlisäveroa, koska ravintoloissa ihmiset
ovat valvotuissa olosuhteissa, eivät kotona vetämässä
kalsarikännejä. 

Suomessa alkoholista keskusteleminen on edelleen vaikeaa. ”Siitä ei saa puhua ja se on tämä valtaisa tabu, mörkö tuolla jossain nurkassa.” Vaikka esimerkiksi pienpanimobuumin myötä juomiin käytetyillä euroilla ostetaan yhä useammin määrän sijasta laatua, keskittyy julkinen keskustelu alkoholin ongelmakäyttäjiin. Viinakirjailijakin tunnustaa liiallisen läträämisen aiheuttamat haitat: ”Ihmiset sairastuvat alkoholista johtuviin sairauksiin ja se on yksi suurimmista suomalaisten tappajista. On kuitenkin monta kertaa nähty, mitä tapahtuu kun aletaan kieltää.” Miten ongelmakäyttöä voitaisiin sitten hillitä? Pulkkinen pudottaisi ravintolajuomien arvonlisäveroa: ”Ravintolassa ihmiset ovat valvotuissa olosuhteissa, eivät himassa vetämässä kalsarikännejä. Syömiseen ja juomiseen pitää kuulua yhdessäolo ja seurustelu.” Muita käytännön toimenpiteitä olisivat suoramyynnin salliminen pienpanimoille ja viinien saaminen ruokakauppoihin. Samalla jotain pitää tapahtua myös asenteissa: ”Kyllä yksilöllä on oma vastuu. Uskon siihen, että vaikka alkoholia olisi saatavilla 24/7, niin ihmiset jossain vaiheessa oppii ja ymmärtää sen, että viinaa ei tarvitse juoda kaksin käsin. Varsinkin kun tarjolla alkaa olla muutakin kuin sitä peruspirkkalageria.”